Verda
Suomen uusin yksisarvinen muutti uuteen pääkonttoriinsa
Asiakas
Verda
Tiedot
2026
Mitä teimme
Työympäristösuunnittelu
Sijainti
Helsinki
Suomen tuorein yksisarvinen Verda on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista tekoälypilviyhtiöistä. Tässä toimitilahankkeessa tavoitteemme oli selvä: pysyä Verdan valtavassa kasvun vauhdissa! Briefistä muuttoon oli erittäin vähän aikaa, joten päätöksiä todellakin tehtiin lennosta. Tiivis yhteistyö Verdan tiimin kanssa, ketterä ote ja luotettavat kumppanit pitivät tämän hankkeen sekä aikataulussa että budjetissa aivan valtavasta kiireestä huolimatta.
Verdan toimiston tunnelma rakentuu pohjoismaiselle rauhalle ja maalaisjärjelle. Se, mikä tilassa jo toimi, sai jäädä. Vain välttämätön uusittiin. Suuri osa kalusteista on kierrätettyjä. Kaikki tämä jättää tilaa kasvulle, ja työmme Verdan kanssa jatkuukin, kun yhtiö ottaa valtavan mielenkiintoisia harppauksia.

Verdan kaltaisen, hurjaa vauhtia kasvavan yhtiön tilojen suunnittelu vaatii suunnittelutiimiltä todellista ketteryyttä. Verdan hankkeessa meillä oli kolme selkeää tavoitetta:
1. Sovittu muuttopäivä pitää
2. Sovittu budjetti pitää
3. Hyväksyä, että muutos on pysyvää